Translate

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Tämä ei ole aprilliä

vaikka tänään on juuri se päivä kun lapsena huudettiin "aprilliä syö silliä, juo kuumaa kuravelliä". Siispä toivotan ihanaista kesä aikaa ja huhtikuuta jokaiselle teistä ystäväni.

Muutama kuva pläjäys.



Lauantaisella metsäretkellä kuvia taas tallentui nippu""muistikortille.
Tämä kuva laavupaikalta Ruovesi-Kuru lenkillä. Paikan nimi on Ruukinkoski.


Kanto sieniä. Tuskin näistä syötäväksi-vaan todella koreita ja juuri noin vihreitä kuin kuva kertoo.

 Ostin Orkidean pariviikkoa sitten. On se kyllä komeessa kukassa juuri nyt.

Toivotan sille Onnea että jaksaa ilahduttaa vielä pitkään ja pysyä hengissä kukinnan loputtuakin.

Toinen orgideani koko "elämäni aikana".Edellinen lopetti kukkimisen mutta muuten voi hyvin.


Tässä pientä värileikkiä.


Appelsiini "käsittelyssä. Voisi olla veriappelsiini vaan muutin sen siksi kuvankäsittelyllä.


Lähemmässä tarkkailussa.

Mariskooli on kiva ja kaunis astia. Tämän sain siskoltani joululahjaksi ♥

Ottakaapa mukaanne hiukan vitamiiniä ja hyvää mieltä ja muistakaa myös nauraa.
Nauru pidentää ikää. Tämän aamun Aamulehdessä oli artikkeli nauramisesta, mielenkiintoista lukemista.

Itse nauran paljon.  



Tässä mummonmusukoista yhden iloinen hymy.

Iloa päiviinne.
RaijaAnnikki.

16 kommenttia:

Tylsä Mörökölli kirjoitti...

Pirteitä kuvia. Kyllä se entinenkin orkidea aloittaa kukkimisen taas syssymmällä. Orkideat on sellaisia syksyn kukkia enimmäkseen ;)

RaijaAnnikki kirjoitti...

Kiitos. Sinä oletkin oikea kukkaexpertti***

ritva kirjoitti...

Kaunis orkkidea,pirteet kuvat.Mukavaa aprillipäivää:)

Anna kirjoitti...

Beautiful pictures and lovely girl !!!
Have a nice day !
Anna

aino kirjoitti...

HIenoja kuvia. Upea tekstuuri noissa vihreissä käävissä. Mahtaisikohan niistä saada tuollaista väriä, jos keittäisi. :)
Oletkohan saanut minun sähköpostia? Jos et, niin laitatko mulle osoitteesi sähköpostiini, niin voin postitella sulle ATC-kortteja.

Anja kirjoitti...

Onpas täällä kauniita värejä ja iloinen pieni hymynaama. Nuo käävät ensikatsomalta kuin perhosia :)

RaijaAnnikki kirjoitti...

Laitoin sulle sp.Aino.

RaijaAnnikki kirjoitti...

Kiitos Ritva..ei ole vielä kukaan narrannut...vaan olisko???

RaijaAnnikki kirjoitti...

Kiitos Anna ystäväni.

RaijaAnnikki kirjoitti...

Ne on niin nättejä nuo käävät ettei voinnut kulkea ohi kuvaamatta.Kiitos.

Riitta Sinikka kirjoitti...

♥ihana mummonmussukka, ja kaikki!

RaijaAnnikki kirjoitti...

Kiitos RS

Kuvittelija kirjoitti...

Mummon mussukka on aikas veikeä.

Silkku kirjoitti...

Kiva kun kävit vierailulla;) täällähän onkin oikeita kuva-aarteita, niin raikkaita mm. Ihanaa viikon sinulle:)

RaijaAnnikki kirjoitti...

Kiitos Silkku.

RaijaAnnikki kirjoitti...

Mussukat on niin ihania.