Translate

tiistai 23. lokakuuta 2012

HEIPPA TÄÄLTÄ HYLLYNREUNALTA

 No niin kun toheltaa niin saa tehdä kaksinkertaisen työ. Tein päivityksen tuonne korttiblogiin..vahigossa. Pois vaan sieltä ja uudelleen!
  Ei muutakuin asiaan! Aloin eilen tuunaamaan tätä kirstua, jatkoin aamulla. Tulihan siitä ihan kiva minun makuuni.

Tuossa alla kaksi vanhaa tyynyä jotka muutossa löytyivät.

Otin ne esille koska niissä on kaunista vanhaa käsityötä ja sitä nostalgiaa.

 Tuo kolmas tyyny oli pakko ostaa sillä se sopii niin hyvin tyyliini ja tuohon mustavalkoiseen olkkarin sisustukseen.


Mausteena on punaista vaikkakaan ei näy näissä kuvissa.

 Hämärässä päivässä oli aikaa jo tunnelmoida.






Muutto on kyllä viennyt kaikki energiat!
Nyt tässä jo "toivutaan" pahimmasta kaaoksesta ja koti alkaa näyttää ja tuntua omalta.
Kiitän kaikista kommenteista.Rauhallista päivää kaikille.

Nyt jo on aikaa tähän "Blokkailuun" ja vierailuihin joten ennätän piipahdella blogeissane.

Muuten-ensilumi oli satanut yöllä.Harmitti kun olisi ollut ihana nähdä eka hiutaleet.
Maassa oli lunta ja puiden ja pensaide lehdillä kun hain aamulehden. Vettä sataa tihutti jo.
Myöhemmin:
Kiitos-kirjoittelen tähän vielä lisää kun "mehtämäen emäntä" kysyi kirstun tuunamisesta.
Maalasin nuo reunat ja jalkaosat valkoiseksi, Käytin akryylimaalia kun sitä sattui olemaan. Kirstun päälystin tapetilla jonka edellinen asukas jätti tänne. Asunnon yksi seinä on tuota tapettia.Käytin erikeepperiä liimaamisen,hiukan sitä laimensin vedellä ja sutiloin pensselillä puu pintaan ja asettelin tapetit paikoilleen.

Raija

9 kommenttia:

mehtäemäntä kirjoitti...

Nuo tyynyt on kyllä upeat ja tuo kirstu..millä taktiikalla tuo kirstu on toteutettu??

Sirpa kirjoitti...

Kivan näköinen tuosta kirstusta tulikin. Kun tutut tavarat saa paikoilleen, alkaa kotikin tuntumaan omalta.
Mukavaa syksyn jatkoa!

Riitta Sinikka kirjoitti...

Postaus pullollaan ihania esineitä..tyynyjä..Mukavaa päivänjatkoa!

Irmastiina kirjoitti...

Kauniita tyynyjä....minultakin yksi riastipistotyyny löytyy...:))

sylvi kirjoitti...

Kauniita tyynyjä♥

MummonPajukori kirjoitti...

Aivan ihania tyynyjä ja tuo tuunattu kirstu on täydellinen.. tykkään:-)

Selma kirjoitti...

Kaunis kirstu tuunaus ja tyynytkin oikein kodikkaan nättejä. Pakkasia on ollut jo joka yö, mutta lunta ei vielä ole saatu. Varmaan sitäkin kohta tulee.

mehtäemäntä kirjoitti...

no tuota minä mietinkin jotta onko tapettia,hyllypaperia vaiko kenties servettiä tai kangasta...

Vilimarika kirjoitti...

Aivan ihana kirstu ja tyyny! (Olen joo hurahtanut aiheeseen).