Translate

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Syyskampa

Männyn oksan sade pisarat kimaltelivat aamulla kauniisti.

Vakiokohteeni hetki sitten.  Hämärtää.
Puut ja pensaa ovat lähes lehdettömiä.Metsikön vireys tulee esille.

Tässä viimeinen nuppu ruusupensaassa , aamulla mökillä kuvattu.

Parvekkeelle on puutarhatonttu siirtynyt tonttuilemaan.Murati kasvavat vielä.
Tämäm pöydän tein jokunen vuosi sitten rikotuista kaakeli laatoista.
Risukori on vielä väärinpäin. Siihenkin tulee jotain katseltavaa.


Vanhan singerin ostin joskus "kilo hinnalla" romukaupasta.
Siihen on tehty lasikansi ja on parvekkeella komistuksena.

     
Tässä ensimmäinen kuva pihalta.Kovin on vihreää.
Piikit on nyt kampasta poistettu.
Talven odotus alkaa.
Mukavaa iltaa ja uutta viikkoa kaikille.



keskiviikko 9. marraskuuta 2011

SU...SU

Meillä on miesystävän kanssa tapana tehdä aina joskus retki johonkin laavulle.
Siellä juodaan SUMPIT eli kahvit.

Täällä laavulla oli rekvisiittana vanhat Sukset

Sekä suksi sauvat.
Kerrassaan ihanat.
Voi, että tuli haikea mieli kun selasi kuvia.
Mikään ei vedä vertoja tuollaiselle retkelle.
Savua menee kyllä aina silmiin kun nuotiota sytyttää,
tai sitten tuuli kääntää sen juuri sinua kohti.

Jossain laulaa lintu,tuuli soittelee puun latvoissa sävelmää.
Muurahais pesässä on pientä kuhinaa.
Kevät kuiskailee.
Tämä hempeilijä ottaa osaa:  Tänne


Teemaa

Valkoista teemassa ja Makrossa.

Nämä enkelit sopivat lähestyvään jouluunkin.
No, onkos tullut kesä..eipä sitä tiedä onko jouluna edes lunta.
(Mutta eihän nyt pitänyt joulua edes ajatella..)

Istahda ja silmäsi sulje.
Enkeli lupasi, ettei ohitsesi kulje.
Pian tunnet sydämessäs sen,
tunteen lämpöisen ystävyyden!    

Pieni enkeliruno jonka kirjoittajaa en tiedä.
Rauhaisaa iltaa kaikille ♥

maanantai 7. marraskuuta 2011

1 2 3 4

Kengät ja postilaatikko Aiheenaa yykaakoonee-haastessa.


Nämä kengät tuolta 80-luvun loppupuolelta edestä ja takaa.

Tässä postilaatikkoni-tuore aamulehti odottaa lukemista.

Jouluposti laatikko. Lähtevä posti odottaa lähtöä.
Tähän myös laitan tulevan joulupostin.
Laatikko on vanha perinteisin menetelmin tehty joten en ole raaskinut sitä mitenkään tuunata.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Viikonloppu,vilahti

                                                        Nopeasti taas,tuolla maalla puuhaillessa.
                                 Lämmin kiitos kommenteista joita on tullut blogiini pyhien aikana.

Tässä teille jokaiselle pieni sydän jonka väkertelin ilokseni.


                                    Syyskampaan kuvia joita näppäilin eilen ja tänään.

Luonnosta löytyy vieläkin väriläiskiä. Tätä sientä on joku ehkä kaivertanut. Lieneekö ehkä puraissut palan.

Puna-ruskeaakin oli tarjolla.Vihreää myös.

Ruusupensaan lehti hohtaa nyt keltaista.

Samoin tämä pihankaunistaja.

Perjantai iltana meillä oli pieniä vieraita. Takkatulta on kiva ihailla. Sekin on syksyn "top1."

Pihalle laitettiin myös valoa.Isännän tekemä  ruostelyhty keikkuu pihlajan oksalla. Valosarja onkin ollut koko kesän paikoillaan. Nyt sytytin sen ensimmäisen kerran tänä syksynä.

Nämä pienet vieraat olivat seota sukkiinsa kun kaapista löytyi vanhat vappuviukat.
Kekri/pyhäinpäivä/halloween...kyllä siinä vähän voi huiskiskkin.(taisi äiti laittaa viuhkat vappu odottamaan siellä omassa kodissa).


Kävimme myös haudalle viemässä kynttilöitä.
Omat vanhenpani ja siskoni ovat haudattu pohjanmaalle joten heille voi vain sytyttää kynttilän ja muistaa lämmöllä.

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Sydämmellistä/torstai/3 marraskuuta.

Eilen innostuin ompelemaan muutaman sydämen.Käytin Tilda kaavoja, vaan taisi tulla oman mallisia silti.Tässä kaksi pienempää,oikenpuoleisen olen koristellut jojo-kukalla,kangas on kierrätys kangasta.

Tämä on isompi ja se sai kaksi jojo kukkaa.

Sille löysin jo paikan .Kaksi pienenpää etsii vielä omaansa.
Mukavaa pyhäinpäivää ja viikonloppua kaikille.

(Miksiköhä ylös tuli väärä päivämäärä?)


Teemasta hurahtanut

Tänään on tosi-tosi harmaa päivä.
Kun jokin aika sitten tulin kotiin, nappasin "myllyn" auki ja tutkin haasteita.
Teemassa on aiheena aterimet. Mikä lie -teki mieli hiukan hullutella.
Muistuipa mieleen lasten runo jota joskus on luettu.

Kirsi Kunnas Hanhiemon iloinen lipas.

Katsokaa näitä kuvia huumorilla-eihän elämä ole niin vakavaa.

Näissä heijastuu elämää aterimien tältä puolen.

Tässä nämä ilman naamioita.

Makroilua.

Kappas vaan,tonttu muija siellä kuivattelee nuttuaan.

Minulla on ollut tänään hyvä päivä.
Valoa ja iloa teille jokaiselle.

tiistai 1. marraskuuta 2011

LAS....

Piti miettiä hiukan kun tuntui vaikealta tämä LAS.
Siinähän se Las..kenta.
Keräsin kolikoita 2L lasipurkkiin jokin aika sitten. Lapsukaiset olivat innokkaita aina niitä las..kemaan.
Kun kolikot sitten vein pankkiin oli niitä muistaakseni 350 euroa verran.


Niin ja onhan siinä  LASipurkkikin.

1.11.11-Pientä paniikkia.

Iski pieni paniikki.
Joudun ranne leikkaukseen 16.11 ja nyt en tiedä mihin päin soheltaisin.
Tuntuu että on niin paljon tekemistä. Joudun olemaan lasta kädessä 2-3kk. Kyseessä on vielä oikea käsi joten tekemiset jää aika vähiin.
Joulu kortteja aloin eilen askarrella -heti tayssista tultuani(tontulla on nyt kiire).
Aamulla siirtelin jopa huonekaluja.
Kukkiakin piti järjestellä. Vanhaan vatiin ujuttelin kaktuspurkit. espanjasta tuotuja kiviä ja simpukoita koristeeksi. Keksin että siinä voi poltaa ledvaloja..oli vain tuo yksi.

Kaiken tuon jälkeen rauhoittelin itseäni ja otin päivänokoset.
Ei työ tekemällä lopu ja aina kaikki järjestyy..siinä viisus tälle päivälle.

Mukavaakin aina tapahtuu. TÄÄLTÄ voitin arvonta palkinnon. Kiitos ja kummarrus.

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Talvi aikaan

Nyt kun ollaan siirrytty talvi aikaan meistä jokainen haluaa lisää valoa.
Tämän valopallon tein pari vuotta sitten näin syys harmaiden aikaan.
Oli aika ottaa se esille ja laittaa keittiön ikkunaan valaisemaan.
Pallo on tehty ilmapallon päälle paperinarua kieputtaen ympärille.Naru kastellaan liimaan ennen sitä. Työ on aika suttuista mutta palkitsee tekiän.
Kun pallo on kuivunut sisälle pujotellaan valosarja.
Pallo heijastaa ikkuna ruudusta tuon toisen pallokuvan.
Nautitaan hämärän hyssystä ja etsitään jokainen ne omat valonpilkut elämästä.

Ruusun nuppu hiekalla tuo mieleen kivoja muistoja.
Lämmöllä.

lauantai 29. lokakuuta 2011

Syyspuuhia

Viikon kuva



Nyt on aika viedä "retromoottori" talvi suojaan.
Jos vielä vesille mielii niin airot käyttöön.
Kyllä nuo ilmat alkavat jo olla aika viileitä joten lienee paras vain "ruikuttaa rannalla".
No, oikeasti tuskin sitä ruikutetaan vaan nautitaan syksyn raikkaista päivistä.

Syyskampa

Syyskampa

Vakio kohteeni näyttää jo aika lailla kesän menettäneeltä.
Melkein kaikki lehdet ovat lennelleet omille teilleen. Vihreät puut tulevat esiin.

Tätä ruusupensasta olen myös kuvauillut koko kesän ja syksyn. Edelleen näkyy kukkia latvassa, jo hiukan "lurpahtaneita".

Pari vaahteran lehteä oli tarttunut puun mutkaan lepäilemään.
Näin syksy hiipi minun piholleni.

maanantai 24. lokakuuta 2011


1. Käsityösi, josta olet ylpein ? Liitä mukaan kuva.
Kun olen ollut monta vuotta ompelematta olen TOSI ylpeä tästä pussukasta jonka sain tänään valmiiksi.


Kuin myös Enkelistä jonka myös tein  jokin aika sitten.

2. Kaunein rakennus, jonka olet nähnyt? Liitä mukaan kuva.

Tanskan reissulla joskus 90-luvulla näimme tämän ihanan talon.

Talo oli päällystetty oikeilla aidoilla simpukoilla.


3.Laulu, joka koskettaa sinua syvästi? Liitä linkki tai sanoitus.


Tykkään Patesta ja kai tämäkin jotenkin koskettaa-vaikkei sentää kiikkustuolissa istuta vielä.

4. Minkä asian koet arjessa raskaaksi?

Olen selviytyjä tyyppi  eikä ole tullut vielä eteen asiaa josta ei selvityisi.
Arki on "niin raskas" kuin itse kukin sen kokee.
Aurinko alkoi juuri paistaa eli se on kanssani samaa mieltä.

5. Mistä asioista nautit eniten arjessasi?
Omasta pienestä "pesästä" ja siitä että saan olla ja tehdä sitä mitä milloinkin haluan.


Tämä kuuluu jakaa eteenpäin :miten itse haluat.






Tässä kuluikin muutama tovi näitä muistellessa.

Ihania blogeja on paljon. Halusin nyt muistaa heitä jotka jättävät usein kommentteja blogiini.
jos sinua kiinnostaa nappaa mukaan ja iloitse.