Translate

maanantai 16. tammikuuta 2023

sunnuntai 15. tammikuuta 2023

Teemakuunkollaasi/lisää helppoa

 


Muistin että joskus tein sokerimaalausta. Siihentarvitaan liemi jossa on yksi osa vettä ja kaksi sokeria.
Kiehauta liemi ja anna jäähtyä.
Sitten maalaat paperin lioksella ja tiputat,roiskit tai piirtelet päälle vesiväreillä.
Tulee hauskoja ,kauniita kuvioita ja tosi helpolla.


Tässä kaksi "helppoa" taidetta.

Sopii hyvin tähän vesisateiseen sunnuntaihin.

torstai 12. tammikuuta 2023

Helppo/teemakuunkollaasi/1 /2

 


Teemakuun aiheena Helppo.
Siksi aloitin minulle helpolla eli ATC-kortilla.
Tämän nimi "haluan hatun"






Tämä toinen kuva on kansi Junjournalista joka oli myös helppo aloittaa koska kirjanen oli jo valmiiksi sidottu. Sekatekniikkaa ja kierrätystä.

Otetaan iisisti,

tiistai 20. joulukuuta 2022

maanantai 14. marraskuuta 2022

keskiviikko 9. marraskuuta 2022

Teemakuunkollaasi/2

 Kokeilin tänään akryylimaalia ja pitsejä -maalailin pitsejä, painoin niillä kuvioita ja kuvailin.

Tässä niistä kollaasi ja muutama kuva.


Maalattua pitsiä ja kuvasin ikkunaa vasten.

Maalia ja pitsiä. Samoin alla olevat kuvat,



Tosi pimeä päivä, jotenkuten kuvat onnistui.

Valonpisaroita päiväänne ystävät,


tiistai 8. marraskuuta 2022

Teemakuunkollaasi/Pitsi

 


Minulla oli ennestään noita vanerisydämiä.
Päällystin niitä pitseillä ja muutamalla nauhalla voin ripustaa niitä vaikkapa joulukuuseen tai antaa lahjaksi. Pitsejä löytyy myös melkoinen kasa.

Täytyy miettiä mitä seuraavaksi keksin.
.






keskiviikko 12. lokakuuta 2022

 


Syysvärit on vaan niin ihania-Otin akryyli maalit esille ja vähän kokeilin.



Luonto on niin värikäs vielä hetken.


Sitten jo alkavat tummat sävyt vallata tienoot.



Hyvää jatkoa ystävät.


Sataa,sataa ropisee,,,atc.