Translate

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Veikeä päivä

Mummon pajukorista sain tämän idean ja hän lupasi sitä totettaa.
Tässä kolme lusikka korua. Minulla oli valmiiksi" väännettyjä" lusikoita joita joskus ehkä pari vuotta sitten ostin kirpparilta.
Ovat lojuneet lootan pohjalla odottaen inspiraatiota. No, tulihan se eilen.
Tänään vielä viimeistelin.


 Käytin näissä servettiä ja kiinnitin ja lakkasin servettilakalla.

Tuunasin molemmin puolin.


Kissan takana on lintu.
Muuten näissä kahdessa kukat molemmin puolin.

Kahdessa on nahka nauha ja yhdessä ketju jossa helmi kiinnitetty.



 Tässä vielä kuvaa. Kisun naamassa on vähän ryppyjä ei näy kuitenkaan noin selvästi kuin kuvassa.

Sitten minun lila Kärhöni muuttuikin pikku hiljaa siniseksi. Vau.

Tänään onkin veikeä ilma..satoi muuten jotain kummallista valkoista..liekö jokin juhannus taika..en ymmärrä.
Join kyllä päivä kahvit pihalla ja totta ..tuli ihan hiki.Tuuli lauloi niin vauhdikkaasti että oksat soi. Mietin että jos nuo vanhat puut päättää kaatua-kenen niskaan ne lentää. Hui!
Pihani on kuitenkin niin suojainen että siinä oli oikeasti lämmin istuskella.
Säästä huolimatta kaikki kasvit on hengissä-amppeli tomattia myöten.



Satu: toisinpäin.Prinssi suutelee sammakkoa ja odotetaan kyllä se prinssessaksi vielä muuttuu.
Rakas♥


Tässä muutama valkoinen murunen enen pois sulamista.
Näillä mietteillä tänään.
Kiitäs edellisistä kommenteista.Iloa saan niistä aina (:

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Kärhönkukka

 Tässä oikealla kuva eiliseltä päivältä.
 Meillä tuli vettä koko päivän. 
Tänään on pilvistä muttei sada.
Tässä hetki sitten kuvattu.
Lila kukkanen, kyllä sen jo eilen arvasinkin, värin. Ihmettelen tätä isoa kukkaa niin oihuessa varressa.
Istutin kärhöjä viime keväänä joten kovasti jännitin miten ovat talven kestäneet. Kaikki ovat hengissä ja odottelen uusia kukkia sillä nuppuja on jo ilmaantunut.
Klikkaa isommaksi.


Tässä vielä sinistä kauneutta.










Kukinnan jo ohittanut , silti kaunis olotila.

Hyvää perjantaista 13. päivää. Voikaa hyvin.

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Hei.



Tässä pari kuvaa eiliseltä.
Nämä kukat alkoivat kukkia pensselistäni
Onkin ollut taukoa tuossa maalaamisessa joten oli aika kokeilla tuleeko siitä mitään.


Pihalta kukkivia Päivänkakkaroita.


Mikähän tämä sitten on nimeltään ? Omassa kukka penkissä kuitenkin.

Ensimmäinen Kärhön kukka on avautumassa ja odotan innolla sitä.

Tänään varmaankin selviää mikä väri putkahtaa esiin???
Sitä odotellessa Mukavaa päivää kaikille.


sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Muutama kesäinen kuva


 Maalla unikot kukkivat parasta aikaa.Mikäpä sen kauniinpi kukka kuin Unikko.

Kävimme lauantaina Muroleen kanavalla katselemassa ohi lipuvia veneitä.
Portti avautaa ja sulkeituu - kovin suuri ei vedenpinnan korkeusero kuitenkaan ollut.


 Suuremille selille matka vie-kohti näsijärveä.

Hiljaa portit liikkuivat, ei kuulunut juuri mitän ääntä.

Tässä vielä kukkaloistoa.
Luonnonkukat ovat mitä kauniinpia.
Hienoa kesäistä viikkoa kaikille -Kiitos edellisitä kommenteista.

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Kaunista kesäkuuta

 

 
 Oloni alkaa jo olla parempaan päin. Lujalle se lunssa kuitenkin otti.
Sanon aina ettei minuun lunssat tule...parempi vaan olla hiljaa ja koputella puuta.

Kuvailin hieman pihani kukkasia.Vanha singeri on ollut jo monta vuotta kukkapöytänä.Ei sitä vaan raaski hävittää.
 Näitä istuttelin lauantaina.
 Kahvi hetki pihalla.

 Köynnöksetkin kasvavat kovaa vauhtia. Piaan minulla on iki oma piilopaikka.

Pihalla alkaa pikku hiljaa näyttää kesäiseltä. 

Olen aina sanonnut myös...etten ikimaailmassa osta puutarha tonttua.
Tuo lintu oli kuitenkin niin hellyttävä että oli pakko..oli myös ale-hinta joten..siinä se.
Kyllä mulle joku**nauroi mutta iloa mahtuu pieneenkin puutarhaan.

Toivottelenpa myös teille ilonpisaroita ja kiitos kommenteista.

lauantai 31. toukokuuta 2014

Kevätjuhlat

Keväävnlapsi.
Yksi puhallus ja hänestä tuli täysi ikäinen.


"Juhalahumua"huom: mikä mehupilli.


Toinen kevätpoika  2v. Ja mitä juhlaa: oma uusi pyörä.





tiistai 20. toukokuuta 2014

Tässäpä Tuunailua..(:/ tuunaillessa tulee nälkä



Klikkis...isommaksi.

Sain kaapin tuunailun valmiiksi.
Seinäänkin saatiin...

En halua tässä pitää mitään jonninjoutvaa vaan ihan käyttö tavaraa...noh, tuo vanha kahvipannu ei ole käytössa. Vanha pata on kylläkin ihan käyttöä odottava.


Tavarat muuttuu sen mukaan mikä on "ajankohtaista".


Kesä sitten tuli ja helle hellii ♥
Kiitän kommenteistanne ja toivon mukavaa tätä viikkoa ♥


Kun kerran keittiössä ollaan niin syömään on alettava.
Bataatti-porkkanakeittoa.
Itse leivottua sämpylää.
Siinä se.
Heissan.


sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Ketunleipää ja Rentukankukkaa



Keltaista ja valkoista kevättä..
Kevättä sinulle..vai onko jo kesä??

Tuossa alla halaan puuta...
siitä saan voimaa(kuulemma) oletko sinä puunhalaaja?




Joskus sitä on kuitenkin niin ihana olo....



torstai 15. toukokuuta 2014

Kivi/kivessä

 Klik..

Kivi kivessä
Käsi kädessä
Yhdessä etsien

Aallot pyyhkäisee
Käsi lämpenee...
Käsi kylmenee

Eteenpäin 
tai 
paikallaan
aika vierii ohitse.

Kivi, kivessä
Käsi kädessä.


tiistai 13. toukokuuta 2014

Ajattelin ojentaa sinulle kukan

 Klik..

Ihan aurinkoista ei ole,
mutta eivät kaikki pilvetkään
ole harmaita.


Tässä kukkia kuitenkin enenpi-valitse omasi.


Kihivas