Sylin täydeltä kukkia kaikille ihanaisille naisille.
Raija Annikki.
Translate
torstai 7. maaliskuuta 2013
keskiviikko 6. maaliskuuta 2013
PP
Kirjan haasteen PP.
Oli siirryttäv terveelisempään välipalaan kun suklaakeksit oli loPPu .
No, kuPPi oli täynnä kahvia joten tosi hyvältä maistui ruislepä paprikalla päällystettynä.
maanantai 4. maaliskuuta 2013
Kirja villitys
Tässä kolmas tekemäni.
No, en nyt aijo kaikkia esitellä mutta kun tämä on niin uusi ja kiva juttu minulle juuri nyt.
Kannet on tehty tapetista.
Sivuihin käytin luonnoslehtiön paperia ja väliin muutama ruskea lehti piristeeksi.
Ajattelin täsät muistikirjaa!
Ihan oli pakko ostaa kimppu tulppaaneja.
Tässä teillekin yksi.
Toivottelen sillä mukavaa maaliskuuta.
Kiitän myös kommenteista.
tiistai 26. helmikuuta 2013
SU-alkuinen sana
Tällaisen jäätelöannoksen sain Espanjassa joskus noin vuosi sitten.
Hyvää oli mutta SUlka jäi kyllä syömättä
SUlka kädessä. Tämä taulu taisi olla jonkin liikkeen edessä siinä varmaankin jokin pyhimys..en tiedä tarkkaan.
Oi, ei pitäisi alkaa muistella lomareissuja-haikeus iskee mieleen.
Nyt täällä mukana.

sunnuntai 24. helmikuuta 2013
Suloista sunnuntaita
AnneHelenalta
Sain tallaisen tunnustuksen:
SÄÄNNÖT:
Kerro itsestäsi kahdeksan paljastavaa asiaa ja jaa tunnus eteenpäin kahdeksalle blogille.
Kerro heille asiasta, heidän tulee kopioida kuvasymboli ja jatkaa haastetta eteenpäin.
1. Hurahduksia tulee ja menee, tällä hetkellä kirjansidonnan parissa.
2. Atc harrastus edelleen lähellä sydäntä.
3.Kirjoittelen runoja .
4. Valokuvaus kiehtoo.
5.Keväällä innostun kasveista.
6. Huonekalujen siirtely..nyt tosin vähemmin kuin ennen.
7. En syö lihaa.
8. Uskon aina kaiken järjestyvän.
Kun noita blogeja selailin monella oli jo tämäntapainen tunnustus.
SIISPÄ sinä jolla ei tätä vielä ole nappaa mukaasi.
Suloista sunnuntaita kaikille. Kiitos AnneHelen.
Kiitos kaikista kivoista kommenteista.
tiistai 19. helmikuuta 2013
Lauma majailee puron varrella.
SORSA LAUMA kuvattu tänään kävelylenkillä. Käänsivät selkänsä kun lähestyin kameroineni.
Puron UOMA on vapaa jäästä joten ne viihtyvät tuossa rannalla.
TÄÄLLÄ muita
Puron UOMA on vapaa jäästä joten ne viihtyvät tuossa rannalla.
TÄÄLLÄ muita
maanantai 18. helmikuuta 2013
Heippa vaan/muisteloin
Tuo pieni poika tuossa ylhäällä on poikani joka on tällä hetkellä on yli 180 cm.
Hän oli tehnyt linnunpöntön ja sitä oltiin kiinnittämässä kun perhonen lensi kuvaan.
.Enpä usko että hän enää pyydystää perhosia muuten kuin kamerallaan..vaan mitenköhä on?
Tässä sitten tyttäret, en muista mitä tuossa oli meneillään.
Tekiköhön esikoinen läksyjä.
Pikku siskoilla oli kutitenkin kivaa ja hymyssä on vanhimmankin suu ♥
Noista hetkistä on kulunut aikaa.
Selailin kuviani , josta tämä postaus sitten liikahti eteenpäin.
On hienoa että lapset ovat edelleen lähellä perheineen.
Piti sanoa jotain viisasta mutta lienee parempi antaa lukijalle mahdollisuus ajatella omat muistot ja unelmat.
Hän oli tehnyt linnunpöntön ja sitä oltiin kiinnittämässä kun perhonen lensi kuvaan.
.Enpä usko että hän enää pyydystää perhosia muuten kuin kamerallaan..vaan mitenköhä on?
Tekiköhön esikoinen läksyjä.
Pikku siskoilla oli kutitenkin kivaa ja hymyssä on vanhimmankin suu ♥
Noista hetkistä on kulunut aikaa.
Selailin kuviani , josta tämä postaus sitten liikahti eteenpäin.
On hienoa että lapset ovat edelleen lähellä perheineen.
Elämä virtaa kuin puro.
Kohiste kohti päämäärää.
Virtaava vesi ei vanhene,
eikä vierivä kivi sammaloidu.
Piti sanoa jotain viisasta mutta lienee parempi antaa lukijalle mahdollisuus ajatella omat muistot ja unelmat.
keskiviikko 13. helmikuuta 2013
Ystävänpäivää
sunnuntai 10. helmikuuta 2013
torstai 7. helmikuuta 2013
Tankkausta
Mukavaa perjantaita kakille.
Juuri nyt tarvitaan energiaa ja vitamiini.
Silmänruoka antaa myös voimia.
Oletteko te appelsiinin ja ruusujen ystäviä?
Mukavaa päivää Raija Annikki
Juuri nyt tarvitaan energiaa ja vitamiini.
Silmänruoka antaa myös voimia.
Oletteko te appelsiinin ja ruusujen ystäviä?
Mukavaa päivää Raija Annikki
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)