Translate

lauantai 8. marraskuuta 2014

Marraskuuntaidetta/asetelmat4 ja 5



 Tässä oli mallina huhmari ja pippuripurki.Tuhersin kauan pyyhin ja piirsin.



No,yllä viimeinen #versio#.Alla myös mutta kuvankäsittelyn/kokeile onneasi/ tulos.

Tämä myös lyijykynällä ja vesivärillä.
Kuvittelen kesäisen aamun ja mökin ikkunan jossa tuuli heiluttaa ikkunaverhoa.

Tässä käänteiset värit ja tunnelma muuttuu täysin.
Kiitos kaikista kommenteista.Niistä saa iloa ja energiaa.



Tässä kolme asetelmaa jotka kuvasin perjantaina Mijasissa museossa jossa oli esillä espsnjan vanhaa asutussa.Ottakaapa ideaa jos kiinnostaa.Vähän huono kulma tuossa alimassa mutten saannut parempaa.
Hyvää sunnuntaita. Asetelmia

tiistai 4. marraskuuta 2014

Teemataidetta /Asetelma/3


Laitan esille vähän erilaisen työn.
Tämä on sivu Art jourlnalista jonka sain eilen valmiiksi.
Kirjanen lähtee ystävälle.
Pohja on taas vesiväreillä tehty.Liimasin siihen lehdensivun, revin pois työn kuivuttua.
Väritin keltaisella tussilla päältä ja esiin tuli joitakin kuvioita lehden sivusta.
Kukat piirsin ja maalasin eripaperille(akryylilehtiössä)leikkasin ja liimasin paikoilleen.
Väritin vielä kukkia ja päälle kynsilakkaa josta nuo pienet helmet kukissa.

Kiitos edellisitä kommenteista.

Minulle voi myös antaa "neuvoja ja rakentavia" kommentteja.
En pahastu niistä-päinvastoin-tieto on aina hyväksi.
RaijaAnnikki
(Runo on kirjoitamani)

maanantai 3. marraskuuta 2014

Terveelistä/elämää/lomalla


Eilen vietettiin aikaa rannalla. Vesi oli ehkä parikymmentä astetta.Aallot löivät aikaa kovaa ajoittain mutta uskalsimme mennä uimaan.
Auringosta saa paljon D-vitamiiniä.



Vitamiinit myös suun kautta ja olo on pirteä ja hyvä.

Nyt kun kirjoitan tätä sataa vettä.
Sade on kyllä paikallaan kun kaikki luonto on ollut tosi kuivaa.
Aamulenkki jää nyt tekemättä mutta myös lepo on tärkeää terveelisen olemiisen ehtona!


Elämä tarvitsee myös" hullua taivaanrannan maalarin innostusta" pysyäkseen terveelisellä tasolla???Joku voi tosin olla eri mieltä.
Tuossa lentelee yöperhonen haaveissani.
Kiitos Lintupienoinen.








Taidetta/marraskuu /2

Tässä olen yritellyt lyijykunällä piirrellä kuppikasaa.No, vähän lisäilin sinisellä värikynällä varjostusta.
Siitä on aikaa kun olen piirrellyt ja pakko sanoa että taito ruostuu harjoituksen puutteessa.
Kivaa puuhaa silti eikä tämä ainoa yrittely,lisää lienee tulossa.
Kiitos jokaiselle kommentoijalle ihanista ajatuksista.

Taidetta

lauantai 1. marraskuuta 2014

Teemakuuntaidetta/marraskuu

Asetelmia en ole juuri tehnyt! Tässä öljypastilli ja vesiväriä taustassa.
Ajattelin että olisi "helppo" alkaa kivikasalla vaan eipä ollut helppoa.
Muotoja sain etsiä kauan,mutta kun aloitin niin tein loppuun ja muistin taidekerhon open neuvot ettei kannata tehdä "liikaa". Niinpä mutta voihan nämä olla perunoitakin..(:

Marraskuun teema   

torstai 30. lokakuuta 2014

Taikakuvat

Vanhaa ja käytettyä


 Tässä vanhaa ja paljon käytettyä.


Vanhoja kirjoja poistolaatikosta askartelujuttuihin. Kiitos Siako haasteesta.

Ruokaa/ lomalla

RUOKA

 Tässä ensimmäiset loman Tapasi maistiaiset. Yllä omani ja alla kaverin.


 Täällähän syödään tuota "pullaleipää"kuten sanomme paljon.
 Itse siihen kyllä kyllästyy välillä ja on haettava ruisleipää suomikaupasta vaikka hinta kirpaisee!
 Maitoa kahviin.

Eri kahvi lajeja on testattu ja löydetty kaksi hyvää laatua.No, eihän kahvia voi ihan ruoksia sanoa mutta kyllä se kuuluu meikäläisen aamupalaan. Purkki vieressä on sokeria.
Suomalainen Juhlamokka ja Presitentti kahvi maksavat täällä 7.50-8 euroa joka on kyllä mielestäni "kiskontaa".
Lomallahan aina tutustuu uusiin ruokalajeihin ja yllätyksiäkin tulee välillä kun ei ole yhteistä kieltä.
Vaan ei ne simpukat niin kamalia olleet paelassa .Mustekalat ovat kyllä sitkeitä.

Pienet katukahvilat on kivoja. Niistä ehkä myöhemmin kuvia.
Hyvää tätä uutta päivää.


keskiviikko 29. lokakuuta 2014

lauantai 25. lokakuuta 2014

Teemataidetta/8/9



Jippii, enää yksi jäljella ja sekin on jo odottamassa pientä tarkistusta.
Mieystävä kysyi tätä katsellessa :oletko puhdistanut siihen pensselit (:.
Joo vähän sitä mallia.
Kaikia värejä mitä kaapista löytyi sikinsokin sotkettu.
Itse en ole tyytyväinen mutta menköön.
"Pensselin puhdistus"
Kiitos kaikista ihanista kommenteista.Yritän käydä kaikissa blogeissa vaan netti välillä lakkoilee.
Edit:
Lisään tuon viimeisenkin tähän.
Siis kaksi kertaa Jipii,jippii.

Tämä on aika yksinkertainen tekniikka. Leimailu mustetyynyllä painetut kuviot.
Pastelli öljyväreillä hieman väriä mukaan.
Kiitos haasteesta.



Niin ja terveiiset-

Gibraltarilta


torstai 23. lokakuuta 2014

Taikakuvat ja loma tunnelmaa.

Kurvit ja kaaret


 Tässä löytyy useampikin kaari.Kirkkoaukio joka on ihan tässä lähellä. Tuossa penkillä usein istutaan huilaamassa lenkiltä tullessa.

Nämä kuvat ovat vanhaa asutusta,edelleen asuttuja ja varmaankin korjattu ja uudistettu sisältä.


Kauniita kaaria ja ihania kujia.Linnunlaulua ja rauhaa.


Onhan näissäkin kaaria kerrakseen.
Hedelmät ovat edullisia ja varsinkin markkinapäivänä torilta saa esim.1 eurolla kilon avogaadoa.2kg appelsiiniä ja mandariiniä.Vähän hinta vaihtelee myyjillä ja,no laatukin.

Kukan nimeä en tiedä mutta kauniita kaaria löytyy.Tämä on todella aika iso luonnossakin.


Vielä vitamiinikaaret. Valkosipuli nippu myös (un euro) Yksi euro.
Kivaa iltaa ja kiitos haasteesta Sisko.