Translate

maanantai 30. kesäkuuta 2014

Raitoja

Klik-isommaksi
Nyt kun laiskuus iski laitan tähän jo aikaisemmin ottamani kuvan. Kuva on viime syystalvella otettu Espanjassa. Siellä näki paljon näitä kodittomia kissoja.
Tämä tässä lepäili aamusella kun olimme happilenkillä.
Osallistun Temman ja Makroon tällä kuvalla.
Täällä lisää raitoja.

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Perjantai postaus/hyvää viikonloppua


Muutama pihakuva -taas kerran. Vanha singeripöytäni tykkää olla pihalla vaikka välillä on viileää välillä kuumaakin kun aurinko sopivasti osuu sen kanteen.


Kyllä minustakin on kiva piipahtaa ulos ja katsella noita omia istutuksiani kun ne juuri nyt rönsyilevät kivasti. Tiedätkö että Humala saattaa kasvaa päivässä jopa 15 cm.


Saippukuplan puhaltaja kävi myös luonani-mikä ihana kupla!

 Väriä löytyy kyllä muutakin kuin sinistä ja lilaa.
Keisari heitti kruununsa pihamaalle.Kiitos.(Liekö-keisari ilman vaatteita-kuin sadussa.)

 Sadepäivän puuhaa. Tekeillä uusi kirja. Tässä sidonta alkamassa ja
 tämä kasa tulikin jo sidottua. Kansien teko on vielä kesken.

Sitruuna valkosuklaa muffinseja- lomalaisten herrkuhetkeen: Nupun resepti:
100g voita tai margariiniä.
1,5 dl sokeria
3 kananmunaa
3dl vehnäjauhoja
1tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
0,5 dl sitruunamehua
valkosuklaata levy.
Päälle sitruun/tomusokeri kuorrutusta.
'''''''
Lämmitä uuni 200 asteeseen. Vatkaa voi ja sokeri. Lisää kananmunat. Sekoita jauhot erikseen ja lisää puolet taikinaan. Lisää sitruuna mehu ja loput jauhoista .Murentele suklaa ja lisää..Paista noin 14 min.
Kuorruta jäähtyneenä.(osan jätimme ilman)'NAUTI.
Nupun oma ohje ja .
Mummon kili meinasi mennä mukana-niin oli hyvää.




Askartelu.
Kiva viikko lasten kanssa.
Mukavia päiviä ystävät ja kiitos kommenteista.
Aurinkoa ja iloa.

torstai 26. kesäkuuta 2014

Sinistä makroillen

Sinistä löytyykin paljon tuolta pienestä puutarhasta.Toki täältä sisältäkin mutta ei poiketa ruodusta joten tässä pari kukkasta.


 Sinisilmä orvokkeja**** näkyyhän tässä muutakin väriä mutta sallitaan se kauniille kukalle.
Minun iki ihana Kärhönkukkani joka on jo ollut kolmeviikkoa kukassa ja kestää ja kestäää.
Sininenhän tämäkin niinkuin Makrokuvissa pyydettiin.
Kiitos Pienilintu haasteesta.
Iloista loppu päivää kaikille jotka jostain syystä koneella kuljeskelevat..kuin minäkin.
Tänään onkin ollut jo mukavanpi päivä säiden osalta.Oli jopa lämmin tuossa takapihalla auringossa.
Toivotaan lisaa iloa ja valoa.

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Juhannus


Lempeää jussia kaikille.
Meillä täällä pirkanmaalla on luonto tehnyt kepposia.


Silti pihalla kasvaa 
kauniita kukkasia.


Jäärven ranta on sumun peitossa.


Taivas hassussa
raekuuron heitossa.


Olo on silti mukavaa
kun omistaa vartta tukevaa.

Nyt pian taas sauna lämpiää-
tämä vasta on juhannus elämää.
RaijaAnnikki


tiistai 17. kesäkuuta 2014

Veikeä päivä

Mummon pajukorista sain tämän idean ja hän lupasi sitä totettaa.
Tässä kolme lusikka korua. Minulla oli valmiiksi" väännettyjä" lusikoita joita joskus ehkä pari vuotta sitten ostin kirpparilta.
Ovat lojuneet lootan pohjalla odottaen inspiraatiota. No, tulihan se eilen.
Tänään vielä viimeistelin.


 Käytin näissä servettiä ja kiinnitin ja lakkasin servettilakalla.

Tuunasin molemmin puolin.


Kissan takana on lintu.
Muuten näissä kahdessa kukat molemmin puolin.

Kahdessa on nahka nauha ja yhdessä ketju jossa helmi kiinnitetty.



 Tässä vielä kuvaa. Kisun naamassa on vähän ryppyjä ei näy kuitenkaan noin selvästi kuin kuvassa.

Sitten minun lila Kärhöni muuttuikin pikku hiljaa siniseksi. Vau.

Tänään onkin veikeä ilma..satoi muuten jotain kummallista valkoista..liekö jokin juhannus taika..en ymmärrä.
Join kyllä päivä kahvit pihalla ja totta ..tuli ihan hiki.Tuuli lauloi niin vauhdikkaasti että oksat soi. Mietin että jos nuo vanhat puut päättää kaatua-kenen niskaan ne lentää. Hui!
Pihani on kuitenkin niin suojainen että siinä oli oikeasti lämmin istuskella.
Säästä huolimatta kaikki kasvit on hengissä-amppeli tomattia myöten.



Satu: toisinpäin.Prinssi suutelee sammakkoa ja odotetaan kyllä se prinssessaksi vielä muuttuu.
Rakas♥


Tässä muutama valkoinen murunen enen pois sulamista.
Näillä mietteillä tänään.
Kiitäs edellisistä kommenteista.Iloa saan niistä aina (:

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Kärhönkukka

 Tässä oikealla kuva eiliseltä päivältä.
 Meillä tuli vettä koko päivän. 
Tänään on pilvistä muttei sada.
Tässä hetki sitten kuvattu.
Lila kukkanen, kyllä sen jo eilen arvasinkin, värin. Ihmettelen tätä isoa kukkaa niin oihuessa varressa.
Istutin kärhöjä viime keväänä joten kovasti jännitin miten ovat talven kestäneet. Kaikki ovat hengissä ja odottelen uusia kukkia sillä nuppuja on jo ilmaantunut.
Klikkaa isommaksi.


Tässä vielä sinistä kauneutta.










Kukinnan jo ohittanut , silti kaunis olotila.

Hyvää perjantaista 13. päivää. Voikaa hyvin.

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Hei.



Tässä pari kuvaa eiliseltä.
Nämä kukat alkoivat kukkia pensselistäni
Onkin ollut taukoa tuossa maalaamisessa joten oli aika kokeilla tuleeko siitä mitään.


Pihalta kukkivia Päivänkakkaroita.


Mikähän tämä sitten on nimeltään ? Omassa kukka penkissä kuitenkin.

Ensimmäinen Kärhön kukka on avautumassa ja odotan innolla sitä.

Tänään varmaankin selviää mikä väri putkahtaa esiin???
Sitä odotellessa Mukavaa päivää kaikille.


sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Muutama kesäinen kuva


 Maalla unikot kukkivat parasta aikaa.Mikäpä sen kauniinpi kukka kuin Unikko.

Kävimme lauantaina Muroleen kanavalla katselemassa ohi lipuvia veneitä.
Portti avautaa ja sulkeituu - kovin suuri ei vedenpinnan korkeusero kuitenkaan ollut.


 Suuremille selille matka vie-kohti näsijärveä.

Hiljaa portit liikkuivat, ei kuulunut juuri mitän ääntä.

Tässä vielä kukkaloistoa.
Luonnonkukat ovat mitä kauniinpia.
Hienoa kesäistä viikkoa kaikille -Kiitos edellisitä kommenteista.

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Kaunista kesäkuuta

 

 
 Oloni alkaa jo olla parempaan päin. Lujalle se lunssa kuitenkin otti.
Sanon aina ettei minuun lunssat tule...parempi vaan olla hiljaa ja koputella puuta.

Kuvailin hieman pihani kukkasia.Vanha singeri on ollut jo monta vuotta kukkapöytänä.Ei sitä vaan raaski hävittää.
 Näitä istuttelin lauantaina.
 Kahvi hetki pihalla.

 Köynnöksetkin kasvavat kovaa vauhtia. Piaan minulla on iki oma piilopaikka.

Pihalla alkaa pikku hiljaa näyttää kesäiseltä. 

Olen aina sanonnut myös...etten ikimaailmassa osta puutarha tonttua.
Tuo lintu oli kuitenkin niin hellyttävä että oli pakko..oli myös ale-hinta joten..siinä se.
Kyllä mulle joku**nauroi mutta iloa mahtuu pieneenkin puutarhaan.

Toivottelenpa myös teille ilonpisaroita ja kiitos kommenteista.