Translate

Näytetään tekstit, joissa on tunniste elokuu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elokuu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Kirjankannet 5 ja 6

Kirjankanteni ovat taas tätä omaa tyyliän.



Ostin tämän kalenterin ja ajattelin siitä itselleni samalla myös matkapäiväkirjaa.
Kannen olen tuunaillut aiheeseen sopivaksi.


Aukeamalla on aina kaksi päivää joten tilaa on kirjoitella,laittaa kuva ja kaikkea muutakin kivaa.


Muistaa rakkaiden synttärit.Alla.



Omia juttuja,muistutuksia.ym..


Tämän toisen kirjan ole itse sitonut ja kantta koristelin lisää.


Sydän on liimattu folion päälle,leikattu pitsistä.
Nuo herttaiset kukat sain Susannan taskukirjeestä.


Sidos "paperinauhoille"laitoin koristeeksi helminauhan.


Sivut tein erivärisitä papereista.


Tässä molemmat mittaavat kokoa-isonpi ja pienenpi.

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Kirjankansi/2/taidetta/teemakuu


Pieni kesäkirja.

Tässä toinen kansi.
Kirjasen olen tehnyt taittelemalla.
Siitä tulee lahja ystävälle ja sivujen täyttö on vielä kesken.
Tulee pieniä kesäjuttuja,kuvia ja runoja.


Olen jo aloitellut sisäsivuja.

Pientä mukavaa näpertelyä mutta myös aikaa vievää.

Teemakuu                       Kiitos kommenteista. Hyvää uutta viikkoa jokaiselle.(:

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Kirjankansi/1/taidetta/teemakuu


Teemakuun taiteessa tehdään kirjankansia Kesä,heinä ja elokuussa.
Minulla on pieni muistikirja jota jo olinkin suunnitellut tuunavani.
Tästä aloitin-


Valokuvan olen ostanut Fungirolan kirppikseltä.


Se on aika vanha..minuakin vanhempi (: ja takana on kirjoitettu teksti josta en kyllä muuta ymmärrä kuin kaupungin ja vuosiluvun.


Etukansi,käytin kuvan lisäksi servettiä ja tuon nauhan jonka saa kivasti sivujen väliin.


Sisäkanteen laitoin myös servettiä.

En milään malttanut olla käyttämättä tuota perhosteippiä
.Kävelin tänään ekakerran paikalliseen s-kauppaan ja siellä on myytävänä askartelujuttuja.
Ostin pari rullaa itselleni "lahjaksi".
 Täällä lisää juttuja kirjankansista.

maanantai 31. elokuuta 2015

Kollaasi

Teemakuun luonnon materiaaleista tekemiäni juttuja.
Kiitos ja mukavaa kuun viimeistä päivää.

  Jippii. Tässä kollaasi papukaija merkeistä.♥ Kiitos.

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Teemakuu heinä/elokuu/5,6,7,8,9.

 5.

Niin se vaan on että oli "pakko" tehdä tämä loppuun.
Minähän olen sellainen kivenkeräilijä joten ajattelin hieman "taiteilla "niillä.



6.
Näitä syntyi useampikin otus .Tässä pari.
7.
Keltaisa lehtiä löytyy niin luonnosta kuin omalta pihalta. Sininen meritähti on matkamuisto etelästä.

8.
Usein kun kuljen metsässä otan jotain taskuuni kuten näitä käpyjä.
Meri,metsä ja oma piha kohtaavat tässä asetelmassa.

9.
Kuten myös tässä.Nämä ovat hetken pihallani katseen vangitsijana.

Tämän jalan tein kesän alussa pihalle. Vaikka pieniä vieraita on käynnyt pihallani tämä "jalkani" on saannut rauhassa muuttaa muotoaan.
Syksyn saapumisen huomaa varisevista lehdistä ja väreistä.

Eilen olimme retkellä Seitsemisen kansallispuistossa.Kävelimme 3 tunnin lenkin.Ilma oli ihana ja raikas.
Nappasin muutaman kuvan. Sieltähän ei saa mitään ottaa mukaansa,vain kuvat.



Tämä on ihana "töpsykkä" jonka nimen annoin sille.
Mitähän kaikkea se tuokaan mieleen.

Salaperäistä maisemaa. Luonnon rauhaa.
Kiitos Millin ja Ether ja kaikille kommentoijille iso kiitos myös.
Olisikohan nyt merkkini ansainnut.  Täällä lisää                                        

tiistai 25. elokuuta 2015

Teemakuu/elo ja syyskuu./4

 Taidekuun haaste on kohta lopussa. Kesä menee niin nopsaan ettei ole tullut juurikaan "taiteiltua" varsinkaan nyt kun on nämä kauniit päivät saatu vihdoinkin.

Eilen illalla keräsin pihaltani ruusunlehtiä jotka putoilevat maahan ja tein niistä sydämen.
Tämä ruusu kukkii jo toista kertaa tänä kesänä.

Mukavaa loppukuuta ystävät. Tässä kuussa ei sitten tule papukaijamerkkiä (; mutta uudella innolla kohti uusia haasteita.

lauantai 1. elokuuta 2015

Elokuu ja teemakuu/3

Hyvää elokuuta ystävät. 
Aika menee näin kesällä nopeaan vaikkakin on paljon satanut.Ollaan jo elokuussa.
Minun taidepläykseni on pahasti myöhässä.
Tein etuoven pieleen viikolla tällaisen asetelma.
Keijukaisen ostin kirpparilta ja noita kiviä ja simpukoita onkin omastatakaa.
Samoin orvokit kasvaa myös etuoven edessä portaalla.
Taiteeni on nyt tällainen-helppo ja omista nurkista kasattu.

Ihanaisi iltoja ja kuutamoita. Aurinkoisia päiviä.Elokuulle.  Täällä taidetta

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Teemakkun taidetta/ 2

 Klikkaa.

Kivi maalausta.Asettelua pihalle.

Linnun on maalannut lasenlapseni. Itse loput.
Pihaltani löytyy paljon lasten maalaamia "ötököitä".Niistä joskus oma kollaasi.
Tämä lintu sopi nyt tähän asetteluun.


Servetillä päälystämäni lasipurkki . Orvokit leikkasin eilen lyhemmiksi.
Kukkaset teille kiitoksesi upeista kommenteista.
Hyvää viikonloppua.

Täällä luonto taidetta

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Teemakuu/heinä ja elokuu/ 1.

 Heinä/elokuussa tehdään taidetta käyttäen luonnon materiaaleja.
Itse ajattelin aloittaa helposti näin hellepäivänä.

Tein maalla perhosia simpukoista joita olen "rahdannut" etelän muistoiksi.


Tämä laji lienee tuntematon monelle.
"Simpukkaperhonen".

Täältä löytyy lisää aiheeseen innostuneita.
Luodaan taidetta luonnon materiaaleista. Taidemaaleja ja tarvikkeitakin voi käyttää, mutta pääosassa pitää jollakin tapaa olla luonto.  Ei siis ole tarkoitus etsiä luonnon luomaa taidetta, vaan luoda itse omaa taidetta luontoa apuna käyttäen.