Translate

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Taidetta##. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Taidetta##. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Kesäteemaa/kivitaide/1

 Teemakesässä on aiheena Kivitaide.

Pihallani on paljon erilaisia kiviä.
Kivet ovat kauniita ihan sellaisenaan.
Kuvissa asettelin kiviä kukkanmuotoon.

Nämä kivet on etelän matkamuistoja.



Leikittelin hiukan kuvankäsittelyllä,vaikka olenkin siinä aika tumpelo.


Kuvattu lasipöydällä joten tuo pohja on mielenkiintoinen.

Hyviä kesätaiteiluja kaikille.

Täällä lisää

tiistai 19. helmikuuta 2019

Teemakuunkollaasi/5 ja 6



Tässä kaksi viimeistä naamiota.
Mössöilyä.
Kiitos kivasta haaseesta.

                                                       
                                                            Kollaasi ja papukaija.

maanantai 11. helmikuuta 2019

Teemakuunkollaasi/2,3,4.


Piirsin ja väritin illalla kaksi naamiota.
Tänään vielä lisäsin ylimmäiseen koristeita ja alempi sai olla mustavalkoinen.


Liimasin ne valmisteilla olevaan kirjaseen jota teen tyhjänä olleeseen albumiin.


Väritin myös värityskirjasta kuvan.

Naamiot/naamarit ovat kiehtovia.


maanantai 4. helmikuuta 2019

Teemakuunkollaasi/naamio/1

Teema

Tämä on mielenkiitoinen haaste. Tässä pieni harjoitelma.



Mietin että kehtaako näitä laittaa edes esille ?

Tämän maalasin akryyleillä ja ylin on kuvankäsittelyn tulos.
Naamari.

maanantai 14. tammikuuta 2019

Teemakuun kollaasi.

 Kollaasini muodostuu ATC korteista.
Kaikissa on kangaspohja.

Kaikissa on kaksi-jotain.

Ruusua, kukkaa,sydäntä,oksaa,lintua ja polkupyörää.

Täällä

















Nyt kun en muuta inspistä saannut osallistun näillä korteilla.











Kollaasi myös valmis.Kiitos haasteesta ja mukavaa jatkoa Tammikuulle.

keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Teemakuulle jatkoa/5 ja 6


 Otin rautalusikan kauniiseen käteen""""pistin pöydälle ja kuvasin.
Sitten kuvanmuuntelua.



Tämä on vanha lusikka..eipä juuri ole käytössä mutta kun näitä aarteita kertyy....



Kuin maata olisi alla..kuvittelee hän.














Kollaasi. Mielenkiintoinen haastte vaikkakin piti turvautua vippaskonsteihin.
Kiitos haasteesta Uutta odotellen.




tiistai 13. marraskuuta 2018

Teemakuu maa/metalli.1,2,3,4

Maa ja metalli.

 Tämä haaste tuntui vaikealta joten otin kameran avuksi.
Mukan jos nämä hyväksytään?

Ekassa on maata ja metallia päällekkäin.

Kakkonen myös maa ja metalli eli pihallani on vanhalta rakennukselta löydettyjä rautanauloja.


Tämän olen vääntänyt rautalangasta.Keskellä kivi,maasta poimittu.
Pihapöydän liinankulmaan painoksi ettei tuuli vie mukanaan.

Kuvasin ruostuneen avaimen lasissa.
Avain on matkamuisto norjan reissulta.Löysin sen merenrannalta ja jotenkin se kietoo minua.
Onnen avain.
                                         Tässäpä nämä.Ei mitään josseivat läpäise haastetta.♥

keskiviikko 24. lokakuuta 2018

Teemakuun kollaasi/5 ja 6.

 Oltiin maalla muutamia päiviä.Siellä muistui mieleen että joskus väkerreltiin tuohisormuksia.

Oli kyllä aika vääntämistä että palautui mieleen tekotapa.


Loppujenlopuksi aika yksinkertainen vääntely mutta oli pakko gooklettaa että löytyi ohje.


 Siinä sitten syntyi muutama.



Tässä viides työ kollaasiin.


Kun koivusta oli juttu,tein aiheesta myös kortin.
Kokoa atc.

Kollaasi jossa yksi tuliaihe.Puut veivät tälläkertaa "voiton".

Kiitos haasteesta Millin ja apujoukot.

maanantai 15. lokakuuta 2018

Tuli/teema/4

Laitan vielä tämän esille kun tuli illalla tulta raapusteltua.



Punaista,mustaa ja vähän keltaista akryylimaalia. Raaputettu palettiveitsellä.

Mukavaa maanantaita kaikille.

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Teemakuunkollasi/2,3.


Albumiin jolla ei ole ollut muuta käyttöä piirtelin maalailin ja suunnittelin nämä puut.
Linnut leimattu-siis sekahommia.


Värikynää ja akryylimaalia.
"Lähellä syksyiset tuullet"


Akryyliä ja myös värikynää sekä leimaillut linnut.
"Linnun laulupuu"

Kiitos kaikista kommenteista on ihanaa kun jaksatte poiketa blogiin.
Nykyään tunttuu että kaikki ovat "Fasessa"on kuitenki paljon kivempaa postailla tänne.
Iloa uuteen viikkoon.


tiistai 9. lokakuuta 2018

Teemakuu/puu/tuli/1

Katselen ulos usein,melkein aina takapihalle.Siellä kasvaa monta puuta.Iso koivu,sen takana pihlaja.Tammi oikealla.Vasemalla kaksi mäntyä. Tuijia ihan lähellä terassia.
Kauenpanna näkyy useita koivuja ja mäntyjä ja jokunen kuusi.Pihapensaita lisäksi.

Aamulla ensimmäiseksi avaan verhot ja otan vastaan pihasta energiaa. Juuri nyt on värikästä.



Tämä ei ole mikään puu niistä.
Värejä näkymästä ja muistoisita lapsuuden "Kiipeilypuu".

Löysin kätköistäni tämän joskus ostamani soikean pohja.
Tässähän se aamupäivä sitten meni.
Kiitos haasteesta.  

torstai 13. syyskuuta 2018

Teemakuunkollaasi/6




Meri on musta ja aallot rantaan lyö
Sinua ja laivaa ootan joka yö

Kun kohdattiin oli pimeää 
Kun erottiin oli pimeämpää
Ankkurinappi vain muistoksi jäi
Ankkurinappi sinun puserosta jäi

En koskaan nähnyt sinun kasvojasi
Käsin kiihkein haroin hiuksiasi

Kun kohdattiin oli pimeää
Kun erottiin oli pimeämpää
Ankkurinappi vain muistoksi jäi
Ankkurinappi sinun puserosta jäi

Punainen huivi sinun kaulassasi
Tuskainen sydän minun rinnassani

Kun kohdattiin oli pimeää
Kun erottiin oli pimeämpää
Ankkurinappi vain muistoksi
Ankkurinappi sinun puserosta jäi

Mmm..mm..

Niin kirkas kun taivas on mieleni mun
Kun vielä tuntea saan rakkautesi sun

(Haluan kotiin nyt)

Kun kohdattiin oli pimeää
Kun erottiin oli pimeämpää
Ankkurinappi vain muistoksi jäi
Ankkurinappi sinun puserosta jäi

(J.Karjalainen)




Tässä muistelin reissukokemusta missä myrsky pauhasi aallonmurtajaa vasten voimalla.
En tosin sitä tunnelmaa saa aikaseksi missä suolaiset pisarat osuu kasvoihin ja tuuli kieputti voimalla aaltoja vasten kivikkoista aallonmurtajaa.
Mustavalkoista vaihteeksi.
Akryylimaalit kuohuu kanavastaulussa.



Kollaasi,kiitos haasteesta.