Translate

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Teemakuuntaidetta/7

"Muuttolinnut"
Tämän metsän olen ommellut ATC-kokoinen pieni työ.
Pohjakangas on "palmumetsää"kukkaset ja linnut olen ommellut.
Pientä väritystä tussilla.


Tämä kettuni on aiemmin maalattu akryyleillä.

Halusin kuitenkin osallistua tuolla uudella kortilla.
Nyt kun en taas saa fiilistä maalaamiseen tuntuu hiukan turhattavalta.
Viikonloppu meni maalla ja pihatöissä.Niitä tehtiin myös täällä kotona.
Tänään onkin mennyt aika tuumaillessa.

Minulla on myös yövieras joka on tällä hetkellä koulussa.
Kiva piristys elämään.


Kun katsotte tarkkaan näkyy tässä kuvassa metsääkin.

Hinattiin Vesipääsky vähän lähemmäksi rantaa ettei tarvitse sitten kuivalla maalla kiskoa.

Nyt tulikin juttua tarpeeksi. Taidan keitellä päiväkahvit.
Koululainenkin vielä piipahtaa täällä ennen kotiin menoa.

Hyvää tätä uutta viikkoa ystävät.
♥Lämmin kiitos kaikista kommenteista.♥



20 kommenttia:

  1. Onpa kekseliäs työ. Hieno toteutus ja kaunis metsä tulikin.
    Aikamoisen työn teit tätäkin näprätessä. Todella hieno idea kauniiseen työhön.
    Kettu on niiiiiin suloinen,pidän erityisesti sen silmistä ja ihanan mustasta kuonosta. Ne tekevät ketun tarkkaavaisen ilmeen.
    Lepoasento kertoo, ettei kyseessä ole vaara. Ehkä se vain häiriytyi mallina olemisesta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana.Ketut on kivoja. Olen tehnyt useammankin kettumaalauksen.Ne kiehtoo.Kivaa viikkoa sinulle.

      Poista
  2. Hienot työt molemmat, olet nähnyt vaivaa ja noin pieneen tilaan taasen, kiva uusi ideakin,ommella. Kettu oikein onnistunut,sympaattinen ilme ja valokukuva veneestä, kohta pääsette souteleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kevät tulee,vaan tänäänkin vielä viileää.

      Poista
  3. Muuttolinnut on tosi kaunis käsityö / kortti. Kettu on ihan kiltti varmaan ja söpö. Hienot taiteilut. Vene odottaa jo kesää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisko kiitos kommentista.Kesää odotamme varmaan kaikki.

      Poista
  4. Tuossa alimassa kuvassa on upea heijastus.. selvästi vene odottaa soutajaa:)
    Muuttolinnut ja kettu ovat myös kaunista kädentyötä:)

    VastaaPoista
  5. Tropiikin lämmöstä ovat joutsenet matkalla Suomeen.
    Kaunis käsityö.
    Kettu Repolainen upea turkkisena.

    Kaunis keväinen päivä alinna.

    Kiitos, mukavaa Viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia.Muuttolinnuilla on pitkä matka.

      Poista
    2. Paljon kiitoksia.Muuttolinnuilla on pitkä matka.

      Poista
  6. Oi kuinka suloinen kettusi on! Ihmettelen kyllä miten olet saanut ommeltua noin pienen työn? Hieno siitäkin tuli, kaikki tekniikat sallitaan, niinhän se on ja mielenkiintoista on nähdä erilaisia.
    Onko vesi "pikkuisen" tavallista korkeammalla :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesi on korkealla mutta tänä keväänä kuitenkin aika pieni tulva .Joskus on lähempänä pihaa.Kiitos.

      Poista
  7. Sieltä ne tulevat etelän lämmöstä. Kaunis työ, kettu myös ovelana, kuten ketun kuuluukin .

    VastaaPoista
  8. Tekstiilityöt on oma taidelajinsa ja sinä hallitset senkin. Kiva kortti siitä tulikin.
    Minä olen haaveillut sellaista tekstiilikirjaa jossa sivutkin ovat kangasta ja kuvat myös, saa nähdä koska se valmistuu.
    Kettu on niin aidonnäköinen maalauksessasi. Hieno työ sekin.

    VastaaPoista
  9. Kaunista taidetta.
    hyvää alkanutta viikkoa.♥

    VastaaPoista
  10. Kaunis käsityö muuttolinnuista, palmujen luota lähtevät kohti pohjoista.
    Kettu on tosi kaunis maalaus.

    VastaaPoista
  11. Herkullinen työ, monet tekniikat tekevät siitä moniulotteisen ja mielenkiintoisen.

    Upea heijastus tuossa venekuvassa.

    VastaaPoista